Pikkujoulut

Pikkujoulut unohtui?

Pikkujoulut ovat mukava tapoja viettää aikaa ihmisten kanssa, joita ei näe muuten riittävän usein. Pikkujoulujen järjestäminen tosin vie helposti paljon aikaa ja energiaa. Ei hätää.

Pikkujoulut kotona nyyttikestien merkeissä

Pyydä jokaista osanottajaa tuomaan ennaltasovittuja herkkuja pikkujouluihin. Kotona pidetyt pikkujoulut eivät siivouksen lisäksi ole kovinkaan työläitä järjestää. Mukavaa on myös mahdollisuus pitää lapset kotona ja antaa heidänkin nauttia herkuista ja hyvästä seurasta.

Riehakkaammat pikkujoulut

Jäikö pikkujoulujen suunnittelu taas viime tippaan? Pokeri-iltamia järjestää monet tahot. Voit myös järjestää helposti pokeriturnauksen kotona. Pelatessa ruoka, juoma ja hyvä seura maistuu iloisesti. Pokeriturnaus on kuitenkin kiva vaihtoehto perinteiselle suomalaiselle viina ja kourintaa firman pikkujouluille.

Mistä pikkujoulut ovat lähtöisin?

“Kotien pikkujoulu juontuu tavasta, jonka mukaan Tuomaan päivänä, 21. joulukuuta, saa alkaa maistella itse pantua olutta. Ruotsissa Tuomaan päivän iltaa kutsuttiin pikkujouluksi. Ajan saatossa perinne muuttui Lucia-juhlaksi, joka edelleen muistuttaa suomalaista pikkujoulua”

Wikipedia

Kerro muita tapoja viettää pikkujouluja kommenteissa.

Comments are closed, but trackbacks and pingbacks are open.